maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kuulumisia pitkästä aikaa

Johan siitä on tovi taas päässyt vierähtämään viimeisimmästä postauksesta tälle osastolle.
Elämä on pitänyt kiireisenä ja hamsuttimien kanssa on ollut menoa ja meininkiä, iloa ja surua.

Muutama vanhus on siirtynyt runsaammille pähkinämaille ja poikueita on yritetty laittaa alulle, joskin heikolla menestyksellä.
Fiona ei tiinehtynyt alkuunkaan, Monallekaan ei poikasia siunaantunut ja Illa synnytti 2 lapsukaista, jotka viikkoa myöhemmin popsi poskeensa.
Onneksi sentään Mäykky synnytti menestyksekkäästi ensimmäisen astutuksen jälkeen pesällisen poikasia 26.4. Äkkiseltään tiirailtuna siellä näyttäisi olevan 11-12 poikasta kasvamassa ja pidetään peukkuja, että kaikki menee hyvin.

Myös robot sekä cämpsyt ovat olleet varsin hedelmällisiä, molempien cämpsynaaraiden vääntäessä tuplapesueet ja parin roboyhdistelmän saatua jälkikasvua.
Kääppärit tosin ovat kaikki menneet myyntiin meille töihin Lemmikkieläinliike Nelivarpaaseen (neljää robopoikasta lukuunottamatta). 

Parit yhdistelmät on tässä kevään/alkukesän aikana tulossa - jos vain kaikki menee putkeen.
Lisäilin yhdistelmäsuunnitelmat tuonne Poikueet-osioon, josta niitä voipi käydä tiirailemassa. Lisätietoja saa tuttuun tapaan sähköpostia laittamalla :)
Olen yrittänyt petrata hamsuttimien kuvien ja sukutaulujen sivuilleni laiton suhteen, mutta vielä on paljon jäljellä. Yritän kuitenkin saada lähiaikoina nuo laiteltua ihan jo omaakin elämääni helpottaakseni - voitte kuvitella kuinka kahden osoitteen välillä ihmettely voi toisinaan tuottaa päänvaivaa, kun hamsukansio ei kovinkaan useasti ole matkassa mukana ja mieleen tulee jokin mahdollinen yhdistelmä ja sen suvullinen sopivuus pitäisi tarkistaa (yleensä kun en kotona enää lahopäisenä muista mitäköhän sitä tuli yhdistelmänä mieleen, jos ei muista kirjoittaa ylös, mikä sekin usein jää). Samallahan tuo sukutaulujen löytyminen tuolta naamakirjan puolelta helpottaa toki myös kasvattien omistajien elämää, jos sukutietoja tulee mieleen tarkistella reissunpäällä :)

Suunnitellut yhdistelmätkin tosiaan päivittelin, jotta kiinnostuneet voivat tiedustella poikasia mieluisasta yhdistelmästä etukäteen. Sukutaulut yritän niihinkin saada laiteltua, jotta nekin sitten selviää jo valmiiksi.

Eipähän pääse tylsää tulemaan, kun tekemistä riittää enemmän kuin tarpeeksi :D