keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Eos - lk creme sijoitustyttö


Kävin eilen moikkaamassa Eosia sijoituskodissaan ja tytöstä on kasvanut niin tajuttoman nätti nuori hamsu että kyllä sitä kehtaa varsin hyvin jalostukseen käyttää. Ei ollut tytöllä mutkia hännässä, turkki ihanan tiheä ja cremen sävy kauniin tumma. Kooltaan tyttö on oikein sopiva hamsteripalleroinen. Pää on hieman suikula, mutta muutoin tyttö on kyllä mitä kaunein. Pian Eos tuleekin tänne astutukseen ja poikasia kasvattelemaan.

Nyt pitää enää järjestellä sulhon saapuminen Riihimäelle ja jos hyvin käy, ehtivät hamsulapsukaisetkin olla jo tarpeeksi isoja Hyvinkään Grand Galaan mennessä, että voin Eosin viedä sinne näytille.
Poikueen isäksi on alkujaankin ollut ajatuksena käyttää Banaanin ja Firefly's Romildan jälkeläistä Nipsua. Nipsu on lks creme ja Eosin tapaan kantaa pitkäkarvaisen geeniä. Poikasista siis odotettavissa lyhyt- ja pitkäkarvaisia. Erittäin hyvällä tuurilla sieltä saattaa putkahtaa jopa punasilmäistä, joskin todennäköisyys on hyvin pieni - olemassa kuitenkin.

Pistetään vielä lopuksi kuvaa Eosista ruoka-apajalla.

Eos, lk creme naaras


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti